Hyppää sisältöön

Huhtikuun kuukausitapaaminen veti väkeä Peltokankaalle

Huhtikuun kuukausitilaisuus Peltokankaalla oli yleisömenestys

Aurinkoinen ja lämmin kevätsää, nimekäs esiintyjä, viihtyisä kokoontumistila sekä hyvä tarjoilu, siinä ainekset kokoontumiseen, johon tulijoita riittää! Näin ainakin kävi Eläkeliiton Perhon yhdistyksen huhtikuun kuukausitilaisuudessa. Kuukauden toisen tiistain tilaisuus houkutteli yhteen lähes 60 jäsentä Peltokankaan työväentalon viihtyisään saliin!

Tilaisuuden aluksi ojennettiin upea kukkakimppu Seija Peltoselle, kiitokseksi todella pitkästä rupeamasta Perhon Eläkeliiton jäsenrekisterinhoitajana. Lämmin kiitos Seija meidän kaikkien puolesta!

Tilaisuuteen oli saapunut vieras Keski-Suomesta Jyväskylästä, lääkäri Heimo Lajunen. Hänen viestinsä laulaen, runoillen ja arkikielellä sanottaen, oli niin puhutteleva ja mieleen painuva, että varmasti se kosketti jokaista kuulijaa ja jokainen sai kotiin mukaan paljon ajateltavaa.

Terveyden eteen tehtävä ennaltaehkäisevä työ liikunnan, harrastamisen ja terveellisen ruuan kautta on hyvin tärkeää, mutta ikääntymisen myötä positiivinen asenne ja mieli, sekä armollisuus itseä kohtaan saa yhä suuremman merkityksen. Liika kriittisyys vaikka siihen, mitä suuhunsa panee tai tekee kuntonsa eteen, ei ole enää niin tarpeen. Opi hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet ja ne asiat mitä sinulle on suotu, näin hyväksyt paremmin myös ympärillä olevat ihmiset ja asiat. Tässä ehkä tiivistetysti Lajusen tärkein viesti kuulijoille.

Lajusen sanat innostivat mukanaolijoistakin paria henkilöä tuomaan omat terveisensä runon, laulun ja omakohtaisen selviytymistarinan kautta.

Ennen ja jälkeen päivän esitysten, laitettiin vatsat tyytyväiseksi. Keittiön naiset olivat loihtineet maistuvan jauhelihakeiton lisukkeineen ja ennen kotiin lähtöä nautittiin vielä tosca-piirakkaa kahavin kera. Samalla arvottiin päivän arpajaisten palkinnot.

Tilaisuuden järjestäjille ja osallistujille voi esittää suuren kiitoksen ja toivottaa aurinkoisia päiviä kevääseen ja kesään!

(Lisää valokuvia tilaisuudesta löydät tämän sivuston kuvagalleriasta.)

Tässä vielä Heimo Lajusen itse kirjoittama ja tilaisuudessa lausuma runo:

Hyvä elämä

Hyvä elämä on tietoisuutta siitä,

että on hyväksytty

ja saa rakastaa,

että on kiitollinen monesta arkisesta asiasta,

tyytyväisyyttä, kun voi sateisena lokakuun aamuna

hiljalleen juosta

ja poimia karpaloita suosta.

Ja kun kuitenkin jotain puuttuu,

ois asenne;

mitäs tuosta!

Voi luottaa,

että tulevaisuus myös

hyvää tuottaa.

Ei ole onneton.

Niillä mennään mitä on.

Jaa tämä artikkeli